Alaston pommi allasbileissä ja muita miehen elämän syväsukelluksia
Jori Reijulan humoristisen Lattesamurai-trilogian päätösosa Museokilvet avaa parisuhteen koukeroita ja kahden keski-ikäistyvän miehen ystävyyden syntyä monen – siis todella monen – mutkan kautta.
Jiipeen Raija-vaimo päättää ottaa etäisyyttä työelämään hankkimalla lisää lapsia. Vihdoinkin toinen lapsi! Jiipee on onnensa kukkuloilla, ja ilon kruunaa upea työtarjous uudessa hankkeessa, johon hän saa kumppanikseen business controller Ramin. Ramin arvomaailma on ehkä erilainen kuin Jiipeen, mutta treenattuine lihaksineen uusi työtoveri edustaa Jiipeen ihailemaa vastustamatonta puhdasta energiaa ja voimaa. Rami The Rock. Paremmin ei voisi pyyhkiä!
Mutta.
Raijan vatsassa onkin kaksoset. Innostava työprojekti vaatiikin liikaa panostusta. Jiipeen hermo kiristyy, mahakumpu kasvaa, kunto rapistuu, eikä laadukkaaseen uneen auta vaipumaan edes kahdeksankiloinen painopeitto, jonka Raija joutuu toisinaan nostamaan pois uupuneen miehensä päältä. Lopulta juuri Raija päättääkin passittaa Jiipeen lepolomalle. Määränpääksi tulee Amerikka ja matkaseuraksi Rami, yhtä kesytön ja arvaamaton kuin villi länsi.
Jori Reijula (s. 1982) on tekniikan alan dosentti ja työskentelee sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa johtotehtävissä. Joulukuussa 2023 ilmestyvä Museokilvet päättää hänen humoristisesta näkökulmasta miehen elämää tarkastelevan romaanitrilogiansa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet teokset Lattesamurai ja Tähtipylly.
Romaaneillaan Reijula toivoo tuovansa huumorin avulla kevennystä ruuhkavuosiaan elävien arkeen sekä ymmärrystä siitä, että monet muutkin tahkoavat samojen ongelmien parissa. Elämäniloa räiskyvä vaimo on johdattanut keittiöpsykologiasta innostuneen, perhekeskeisen kirjailijan taruakin ihmeellisempään Pohjois-Savon valtakuntaan, ja seikkailu Kuopiossa jatkuu yhä.